Pölö­sen pa­ras elo­ku­va, vaik­ka me­ta­ta­sol­la liik­ku­vat elo­ku­vat eivät usein­kaan on­nis­tu. Tämä on poik­keus. Hah­mot pu­hu­vat ka­me­ral­le kuin Al­fies­sa ikään. Punt­ti Val­to­sen kyy­ni­nen hah­mo saa­puu ko­ti­kylän rai­til­le ja men­nei­syys is­kee päin kas­vo­ja. Epä­ta­sai­nen, mut­ta rie­mas­tut­ta­va, vii­sas­kin tai­depläjäys, jo­ka ei ota it­seään liian va­ka­vas­ti. Ku­vaus kar­ri­koi vain vähän maa­seu­dun elämää. Pe­ter Franzé­nin suo­ri­tus on jo­pa hur­jak­si luo­ki­tel­ta­va.