Het­kel­li­sen il­luu­sio­buu­min ai­ka­na näh­tiin pal­jon elo­ku­via, jot­ka ker­toi­vat van­hois­ta tai­ku­reis­ta ja viih­dyttä­jistä. Hou­di­ni me­nee jou­kos­sa hie­man hen­gettömänä, tar­kas­ti ai­kaan­sa piirtävänä hah­mo­tel­ma­na, mut­ta ei oi­kein sa­nan­mu­kai­ses­ti pää­se pin­nan al­le.

Har­ry Hou­di­nin ar­voi­tus­ta ta­pail­laan mie­hen poik­kea­van äi­ti­suh­teen kaut­ta.

Lop­pu­jen lo­puk­si kat­so­jaa viehättää eni­ten 1900-lu­vun vaih­teen Edin­burg­hin miljöö ja ai­kan­sa vil­li­tyk­sen, spi­ri­tis­min, ku­vaus.

Guy Pear­ce ja Cat­he­ri­ne Ze­ta-Jo­nes te­kevät ru­tii­ni­suo­ri­tuk­set, mut­ta pis­kui­nen Saoir­se Ro­nan tuo osal­taan säih­kettä ylei­seen har­mau­teen.