Step­hen King oli vielä 1980-lu­vun puo­livä­lissä voi­mis­saan. Pet Se­ma­ta­ry oli juu­ri jy­tis­tel­lyt mie­len ali­ta­jun­taa. Ou­lu­lai­sen Spi­ders -yh­tyeen Ame­ri­kas­sa käy­nyt ki­ta­ris­ti Ti­mi Ru­sa­nen lu­ki tätä al­ku­kie­lellä, ja jo kan­si in­nos­ti.

Näin fil­ma­ti­soin­nis­ta ai­koi­naan har­mit­ta­vas­ti vain puo­let. Nyt on help­po ymmärtää, kuin­ka en­simmäistä puo­lis­koa pi­detään li­ki par­haim­pa­na King-a­dap­tio­na Stand By Men ohes­sa. Lop­pu­rat­kai­su on sit­ten ai­ka­moi­nen pet­ty­mys. Ker­ron­nas­sa hyö­dyn­netään liian vähän hu­ma­nis­ti-Kin­gil­le omi­nais­ta, lap­suu­den eli py­ra­mi­din ala­ta­son ymmär­rystä.