To­del­lis­ta etelän vie­raan­va­rai­suut­ta. Oh­jaa­ja Wal­ter Hill ta­voit­te­li Sam Pec­kin­pa­hin saap­pai­ta jal­kaan­sa, eivätkä ne höls­ky kuin hie­man.

Hy­ker­ryttä­vim­millään alus­sa, kun kan­sal­lis­kaar­ti se­koi­lee, am­puu räkäpäitä ja se­koaa ku­viois­saan nau­ret­ta­val­la ta­val­la Loui­sia­nan soil­la.

Huip­pu­het­ket lo­pul­ta muual­la kuin rä­meillä: lo­pun tun­nel­ma on pa­haen­tei­nen, kun ca­ju­nit val­mis­te­le­vat juh­lia hirt­to­sil­mu­koi­ta ra­ken­te­le­mal­la.

Muis­tut­taa hie­man lii­kaa Syvää jo­kea, mut­ta on kui­ten­kin puo­lik­las­sik­ko ai­hees­ta. Tee­ma on so­ti­la­sa­su­jen vuok­si hie­man toi­nen. Ame­rik­ka­lai­nen on it­sensä pa­hin vi­hol­li­nen, vaik­ka USA on ai­na ha­ke­nut vi­hol­lis­ta ul­koapäin.