Tämä on täyttä ty­tinää. Es­pan­ja­lai­sen goot­ti­kau­hun pe­rin­tei­den mu­kai­ses­ti hyytävää jän­ni­tystä, jos­sa yli­luon­nol­li­nen ai­nes ei oi­keas­taan ole lain­kaan mu­ka­na. Ih­mi­sen to­del­li­nen hul­luus hyytää kaik­kein il­keim­min.

Nuo­ri­pa­ri läh­tee ha­ke­maan vuok­ra-.a­sun­toa, jo­ta vä­littäjä ke­huu, vaik­ka asun­to on sil­minäh­den tör­kyi­nen ja ta­lo syrjäi­nen. Mut­ta kun tätä tu­let kat­so­maan, ei riitä, että otat mu­kaa­si vä­littäjän bro­syy­rit.

Ikävä kyllä tril­le­riä ei pys­tytä lo­pet­ta­maan yhtä is­keväs­ti kuin juon­ta ke­hi­tellään. Jo­ka ta­pauk­ses­sa kat­so­jaa häm­mentää tie­to siitä, että näin hyvä kau­hue­lo­ku­va teh­tiin ai­koi­naan suo­raan te­le­vi­siol­le.