Jo en­simmäi­sestä koh­tauk­ses­ta pie­tee­til­le huu­mo­ril­le son­nus­tau­tu­va: bur­gun­dia ei ikinä ole tar­jot­tu yhtä fin­ger­po­ril­li­se­na. Al­ku­peräis­teok­ses­sa 1800-lu­vun en­simmäi­sel­le puo­lik­kaal­le ajoit­tu­va tai­te­li­jaelämä soin­tuu hy­vin kau­rismä­keläi­seen il­mai­suun, jo­ka on ai­na ku­van­nut epämääräistä 1950-lu­kua. Um­piug­rit Mat­ti Pel­lonpää ja Ka­ri Väänä­nen suo­riu­tu­vat rans­kas­taan hämmäs­tyttävällä al­ku­kan­tai­suu­del­la. Jean-Pier­re Leaud saa mie­lui­san roo­lin tai­de­me­se­naat­ti­na. Pe­rus­tuu Hen­ri Mur­ge­rin ro­maa­niin, mut­ta mik­si? Oh­jaa­jan teok­sien koh­dal­la tämä on pe­rus­ta­vaa laa­tua ole­va ky­sy­mys. Kyy­ni­nen ny­ky­kat­so­ja ajat­te­lee niin, että on mu­ka­va nähdä van­ha­na­jan mu­kais­ta se­te­leillä plärää­mistä. Mil­loin muo­vi­kor­tit pi­la­si­vat meidän elämäm­me? Ku­kaan ei sitä tark­kaan muis­ta. Vas­taus on pe­rimmäi­nen, ja ro­mant­ti­nen. Va­lit­kaa tämä sen pi­run oop­pe­ran si­jaan, Le Bò­he­me, sil­vous plait. Elo­ku­va on omis­tet­tu Jor­ma Kau­rismäen muis­tol­le.