Ty­pe­ril­le suo­ma­lais­po­jil­le tak­si­kus­ki oli san­ka­ri, jo­ka ajaa au­toa buut­sit ja­las­sa Ny­kissä. Elo­ku­van te­hoa lisä­si, kun jos­sain vai­hees­sa ta­ju­si (kaik­ki eivät vieläkään), et­tei juu­ri alem­pa­na voi ol­la kuin tak­si­kus­ki­na New Yor­kis­sa.

1970-lu­vun par­hai­ta, jos ei pa­ras elo­ku­va, jo­ka te­ki Scor­se­ses­ta ykkö­soh­jaa­jan ja Ro­bert De Ni­ros­ta ykkösnäyt­te­lijän.

Mut­ta mistä se lo­pul­ta ker­toi. Jäl­kit­rau­maat­ti­se­na Viet­nam-kan­na­not­to­na se pu­ree, mut­ta lop­pu­jen lo­puk­si ky­se on psyy­ken mur­tu­mi­ses­ta, kun yh­teis­kun­nan vii­dak­ko ku­mi­see liian il­keitä ää­niä. New York oli tähän ai­kaan pal­jon pa­hem­pi paik­ka kuin ny­kyään.