Oh­jaa­ja Ped­ro Al­mo­dová­rin pää­teok­siin kuu­lu­va ta­ri­na ker­too mad­ri­di­lai­ses­sa lä­hiössä se­koi­le­vas­ta per­heestä. So­vi­nis­ti­mies ajaa tak­sia, vai­mo sii­voaa ja vetää pil­le­reitä, poi­ka te­kee bis­nestä na­mu­se­tien kans­sa. Tämä kaik­ki esi­tetään niin kuin se oli­si täyttä ar­kipäivää to­del­li­suu­des­sa­kin ja niinhän se luul­ta­vas­ti on­kin.

Hah­mot ovat kie­roi­na ja it­sekkäinä­kin hy­vin sym­paat­ti­sia luo­muk­sia. Oh­jaa­ja pää­si teok­sel­laan la­ti­na­lai­sen kult­tuu­rin rap­pion ku­vaa­ja­na Fel­li­nin ja Et­to­re Sco­lan rin­nal­le, mut­ta hä­nen ei tar­vin­nut liioi­tel­la. Kai­ken hui­puk­si hän osaa ol­la haus­ka.

Ko­me­dia vi­rittää vä­littömäs­ti oi­keal­le aal­to­pi­tuu­del­le jo en­nen al­ku­teks­tejä, kun sii­voo­ja tree­naa kamp­pai­lu­la­ji­har­joit­tei­ta luu­dal­laan.