Sa­la­peräis­ten ta­pah­tu­mien eri­kois­mie­hen oh­jauk­set ovat pik­ku hil­jaa kes­kipäis­ty­neet, mut­ta The Hap­pe­ning kan­nat­taa eh­dot­to­mas­ti kat­soa ja vä­hiintään­kin tär­keän ai­heen­sa ta­kia. Yh­dys­val­tain koil­li­so­siin is­kee tap­pa­va myrk­kyaal­to, jon­ka ai­heut­ta­jak­si sel­viää ih­mis­kun­nan ta­hol­ta uha­tuk­si tul­lut kas­vi­kun­ta.

Kas­vi­huo­neil­miö herättää ris­ti­rii­tai­sia tun­tei­ta, jo­ten ka­tast­ro­fie­lo­ku­va so­pii hy­vin gen­reen. Oh­jaa­jan kun­niak­si on luet­ta­va se, että hän pys­tyy vält­te­lemään klis­heitä. Ker­ran­kin on niin, et­tei ih­mi­nen ole suo­ra­nai­nen uh­ka toi­sel­le, mut­ta lop­pu­tu­los hyytää sitä­kin enemmän. Graa­fis­ta ku­vas­toa nähdään ajoit­tain, mut­ta muu­ten tun­nel­ma on ai­ka fi­lo­so­fi­nen.

Hap­pe­ning kui­ten­kin etään­nyttää ih­mi­sen jon­kin­lai­sek­si si­vus­ta­kat­so­jak­si, vaik­ka kaik­ki ovat osal­li­sia hi­taas­sa maail­man­lo­pus­sa. Tämä vie par­haan terän dra­ma­tur­gial­ta. Lop­pu­rat­kai­su on sit­ten pe­rin kli­sei­nen, mikä edel­leen vie poh­jaa muu­ten tuo­reel­ta ot­teel­ta.