Ku­li­naa­ri­set nau­tin­not luo­vat hyvän me­ta­fo­ran so­siaa­li­po­liit­ti­siin on­gel­miin. Jo­ku kuo­lee nälkään,. toi­nen kuo­lee lii­kaan ruo­kaan. 1970-lu­vun alus­sa sta­li­nis­min ja maois­min pyör­teissä teh­tiin luok­ka­tie­toi­sia ha­vain­to­ja, jois­ta rie­naa­vim­pia oli Suu­ri pa­maus.

Neljä ural­laan me­nes­ty­nyttä miestä sul­keu­tuu kar­ta­noon syömään it­seään kuo­liaak­si. Hie­nos­tu­nei­na herk­ku­sui­na he muut­ta­vat pik­ku hil­jaa käytöstään en­tistä ata­vis­ti­sem­paan suun­taan.

Ta­val­laan tämä on ke­peä­hen­ki­nen muun­nel­ma Pa­so­li­nin Salòs­ta, jos­sa ka­pi­ta­lis­mi ku­vat­tiin fa­sis­mi­na ja ulos­teen syö­mi­senä, ku­lut­ta­mi­sen ää­rimmäi­senä il­men­tymänä. Oh­jaa­ja Mar­co Fer­re­ri käyttää enemmän mus­taa huu­mo­ria. Mies­ten suo­let pauk­ku­vat, ja ha­joaa­pa ves­sanpönttö­kin.

Lo­pul­ta ky­sy­mys on län­si­mai­sen elämän­muo­don krii­sistä, ää­rimmäi­sestä tur­hau­tu­mi­ses­ta, jo­hon eivät tuo lää­kettä su­vun pe­rin­teet, me­nes­tys am­ma­tis­sa tai an­toi­sat ih­mis­suh­teet.