So­kea nai­nen kie­tou­tuu ri­kol­lis­maail­man mur­ha­vyyh­tiin kau­niin naa­pu­rin­sa kaut­ta. Na­ta­lie Dor­mer te­kee sinänsä hyvän roo­li­suo­ri­tuk­sen um­pi­tylsässä lef­fas­sa.

Juo­nenkään­tei­den epäus­kot­ta­vuu­des­sa on vai­kea py­syä mu­ka­na kun aja­tus on ol­lut kä­si­kir­joit­ta­jal­la hu­kas­sa. Mie­li­ku­vi­tuk­sen ylian­nos­tus on joh­ta­nut juo­nenkään­tei­den mo­ni­syi­seen ka­val­kaa­diin, jo­ka puo­les­taan joh­taa ky­symään mistä oli edes ky­sy­mys ja kan­nat­ta­ko sen miet­ti­mi­sellä her­mo­ja ylipäätänsä st­res­sa­ta.

Tu­si­nat­ril­le­ri ei jak­sa ku­tit­taa mie­len­kiin­toa oi­kein missään vai­hees­sa. Ta­ri­na voi­si toi­mia pa­rem­min kir­jal­li­ses­sa muo­dos­sa tai jos elo­ku­vaan lisäi­si ker­to­jan sa­no­maan se mikä oli tar­koi­tuk­se­na saa­da sa­not­tua. Elo­ku­va al­kaa kui­ten­kin lu­paa­vas­ti, ja Emi­ly Ra­taj­kows­ki on he­ku­mal­li­nen.