New Li­ne Ci­ne­ma –yh­tiöön voi siinä mie­lessä luot­taa, et­teivät kaik­kein epäi­lyttä­vimmätkään ta­pauk­set ai­van poh­ja­mu­tiin joh­da. ”­Ro­mant­ti­sin elo­ku­va sit­ten...” –­mai­nos­lau­seet le­vyn ta­ka­kan­nes­sa pa­ne­vat sydä­men väpättämään pe­los­ta, mut­ta fan­ta­sia ja sci­fi –­gen­rensä tun­te­vil­le tämä saat­taa ol­la ai­van kat­sot­ta­va ta­paus.

Jos­kus 1970-lu­vun mie­tin mo­nien mui­den ta­paan, mikä voi­si ol­la kään­teen­te­kevä tie­teis­ro­maa­nin ai­he. Oma­ni oli ker­to­mus mie­hestä, jo­ka ai­na osaa va­li­ta oi­kein ja tietää, mi­ten kan­nat­taa toi­mia. Tai­to ei kui­ten­kaan joh­da on­neen, päin­vas­toin. Kir­ja jäi kir­joit­ta­mat­ta, kun ka­ve­ri ker­toi, että Phi­lip K. Dick jo te­ki sen 1950-lu­vul­la. Ai­ka­mat­kus­ta­jan vai­mos­sa on jo­tain sa­maa, vaik­ka se ker­too­kin enemmän it­se ai­ka­mat­kaa­jas­ta eli mie­hestä. Kat­so­kaa ih­meessä.