Mar­xin vel­jes­ten ko­me­diak­las­si­koi­ta. Ni­mi ku­vaa hy­vin elo­ku­van hah­mo­ja, joi­hin tus­kin voi­si to­sielämässä törmätä. Ko­miik­ka pe­rus­tuu en­nen kaik­kea näppärään sa­nai­luun, jo­ka hyvästä käännö­sy­ri­tyk­sestä huo­li­mat­ta toi­mii täy­sin vain al­ku­peräis­kie­lellä.

Ku­va on to­del­la peh­meä, minkä lisäk­si eri­lai­sia print­ti­vi­ko­ja vi­lah­te­lee ruu­dus­sa jat­ku­vas­ti. Ää­ni­rai­ta on kii­tettävän sel­keä, jot­ta dia­lo­gis­ta saa selvän. Tek­ni­nen to­teu­tus on to­ki kui­ten­kin hyvä elo­ku­van ikä huo­mioi­den.