Tol­kien-vai­kut­tei­nen fan­ta­sia kuu­los­taa ki­ro­sa­nal­ta pe­rin­tei­sen sci­fin-har­ras­ta­jan kor­vis­sa. Rin­nak­kais­maail­mat täyt­tyvät hal­tiois­ta ja ör­keistä niin, et­tei Sor­mus­ten her­ran­sa 1970-lu­vun alus­sa lu­ke­nut pys­ty ot­ta­maan kai­ken­kar­vai­sia ko­pioi­ta to­sis­saan.

Näin suh­tau­dut­tiin myös Ch­ris­top­her Pao­li­nin lo­hikäär­met­ri­lo­giaan. Kri­tiik­kiä lisä­si tie­toi­suus siitä, että kir­jai­li­ja oli 15-vuo­tias.

It­se asias­sa kir­jat toi­mi­vat juu­ri poi­ka­kir­ja­mai­sen in­nos­tuk­sen­sa an­sios­ta, eivätkä yh­tymä­koh­dat Tol­kie­niin ja Täh­tien so­taan juu­ri pai­na­kaan. Myös elo­ku­va­ver­sio on ai­na­kin hie­man mai­net­taan pa­rem­pi.

Tuo­tan­nol­li­nen sat­saus oli­si voi­nut ol­la suu­rem­pi. Fan­ta­sia on kal­lis gen­re. Dra­ma­tur­gi­sia köm­pe­lyyk­siä ja lap­sel­li­suuk­sia ei kui­ten­kaan jak­sa päi­vi­tellä pitkään, sillä it­se lo­hikäär­me tun­tuu pe­rin vieh­keältä.