Nei­ti Marp­le on ol­lut Agat­ha Ch­ris­ten luo­mien hen­kilö­hah­mo­jen ta­paan kii­tol­li­nen fil­mat­ta­va, sillä elo­ku­vil­le on yleensä siu­naan­tu­nut hy­viä näyt­te­lijöitä. Muis­tan ai­na Sa­po-sar­jan dek­ka­rin Pad­ding­ton 16.50 Heinäpään si­vu­kir­jas­ton pöydällä, kun Hyvö­sen Al­po oli sen lu­ke­nut. En voi­nut lai­na­ta, kun se oli va­rat­tu. Enpä kyllä muis­ta ro­maa­nin ta­pah­tu­mis­ta mitään, mikä on hyvän dek­ka­ri­sar­jan pe­rus­piir­re. Voit lu­kea, tai kat­soa, useam­man ker­ran. Se poik­keaa ai­ka pal­jon vi­deoa­jan ker­takäyttö­viih­teestä, millä ih­mis­kun­taa on ki­du­tet­tu.