Kol­me le­vyl­listä Step­hen Kin­gin no­vel­lei­hin pe­rus­tu­via kau­hu­ker­to­muk­sia on tuo­tet­tu ai­ka­moi­sin pa­nok­sin, sillä näyt­te­li­ja­kaar­ti ylittää nor­maa­lit tv-oh­jel­mien raa­mit. Ikävä kyllä lop­pu­tu­los ei ole kai­kis­sa ko­vin­kaan hyvä, vaan il­mai­sun esi­ku­vat, Twi­light Zo­net ja Yö­ju­tut, peit­toa­vat ne jo nos­tal­gi­sel­la ka­ris­mal­laan.

Lue­tus­sa muo­dos­saan ai­van haus­kal­la ta­val­la toi­mi­vat ta­ri­nat saat­ta­vat tun­tua ai­ka lap­sel­li­siltä, kun ne nä­kee sil­millään ei mie­li­ku­vi­tuk­sel­laan. Täl­lai­sia on mm. palk­ka­mur­haa­jan jou­tu­mi­nen pie­nois­mal­li­so­ti­lai­den koh­teek­si tai se, kun avio­pa­ri jou­tuu rocktäh­tien tai­vaa­seen, jos­sa kei­kat kestävät hel­pos­ti puo­li­kin vuot­ta.