De Pal­man var­hai­ses­sa tril­le­rissä nä­kyvät jo mie­hen vai­kut­teet ja miel­ty­myk­set. Hän siir­si Hitch­coc­kin pal­von­tan­sa ita­lia­lai­sen gial­lo-mut­kan kaut­ta New Yor­kiin, jo­ka ei vielä elä­nyt nol­la­to­le­rans­sia, vaan syn­keän ri­kol­lis­ta ai­kaa.

Jae­tut ruu­dut, An­tio­nio­nin Blow-U­pis­ta tu­tut ku­van ja ää­nen kaap­pauk­set sekä suo­ra alas­to­muus ovat ai­nek­sia, jos­ta muo­tou­tuu ai­ka mau­kas kei­tos.

Mic­hael Cai­ne on psy­kiat­ri, jon­ka po­ti­las kuo­lee sa­la­peräi­sen par­ta­veit­si­nai­sen uh­ri­na juu­ri sen jäl­keen, kun tämä ta­juaa al­tis­tu­neen­sa syrjä­hy­pyssään su­ku­puo­li­tau­dil­le. De Pal­ma sa­noi suo­raan, mitä Hitch­cock tyy­tyi vih­jaa­maan Psy­kos­saan.

Toi­min­ta es­ka­loi­tuu pian, kun kei­kal­le tu­le­va ilo­tyttö (mai­nio Nan­cy Al­len) ja mur­ha­tun rou­van nört­ti­poi­ka (Keith Gor­don) al­ka­vat tut­kia ta­paus­ta.